lauantai 23. elokuuta 2014

Oman kuvion digitointia ja kirjontaa

Ette varmaan usko, mutta tämän kokeilun tekemiseen meni monta tuntia ja kangastakin vähän enemmän kuin tämä tilkku. Tupakkaakin olisi mennyt paljon, jos tupakoisin. Sinnikkyydellä pääsin keskinkertaiseen tulokseen. Digitoinnissa joku meni kuitenkin pieleen. Tietokoneen näytössä kuvio ja ompeleet näyttävät virheettömiltä, mutta tikkien lukumäärä on kaksinkertainen. Virhe tuli ilmi vasta kirjontavaiheessa niin kuin yleensä tapahtuu.  Kone olisi kirjonut vielä uudestaan kuvion jo kirjotun päälle. Digitoin kuvion tussilla piirretystä ja tulostimella tietokoneelle skannatusta kuvasta. Ompeleita on kaksi rinnakkain, jotta kuvio näyttää jatkuvalta. Kokeilin kirjoa myös valkoisella langalla. Se on parempi vaihtoehto, sillä virheet eivät ole niin näkyviä, jos kangas on vaalea.

Silitin kankaan nurjalle puolle ohuen liimavanun ja kehykseen pingotin jäykän Inspiran Tear A Way-kuitukankaan. Tässä mallissa olen yhdistänyt kaksi 12x12 cm:n kuviota alekkain. Kokeilin muitakin muotoja ja kokoja, mutta tämä oli onnistunein. Kirjontakoneen kehysten koko asettaa myös omat vaatimuksensa kuvion koolle.

perjantai 22. elokuuta 2014

Ympyräompeluohjain ja lisätaso ohjaimella

Ompelukoneisiin saa nykyään monenlaisia lisätarvikkeita. Ympyräompeluohjain on helppokäyttöinen ja kiva lisätarvike. Kokeilin ympyröiden ompelua raidalliseen puuvillakankaaseen. Kokeilen toisena päivänä jotain vaativampaa.  Silitin kankaan nurjalle puolelle ohuen liimavanun, jotta sain kankaasta hieman tukevamman tuntuista.

Ompelu sujui vaivatta ja joutuisasti. Ompeleet tukevoittivat tilkkua yllättävän paljon.

Tarvikepaketista löytyy muovisia mallineita, metallinen ohjain ja selkeä ohje.

 Ohjain on helppo asentaa pistolevyn päälle, painamalla kaksi piikkikohtaa pistolevyssä oleviin reikiin.

Kätevä lisätarvike on myös lisätaso. Tässä mallissa on mukana myös sivusuunnassa liikuteltava ohjain. Lisätason asentaminen on helppoa. Tarvikelaatikko vedetään koneesta pois ja taso lykätään paikoilleen.

tiistai 19. elokuuta 2014

Pöllöpeite ja viirinauha

Kirjoin toukokuun alussa pöllöjä tätä peitettä varten. Tämä on pienelle pojalle tehty 3-vuotislahja.

Kirjoin aina kaksi pöllöä samaan tilkkuun, jotta sain vähennettyä langan pujotuksia. Puolet pöllöistä on harmaansinisiä.

 Puolet ovar ruskeita.

Kuvio on varsin yksinkertainen ja se on nopea kirjottava.

Ompelutyön tein pääosin valmiiksi kesäkuussa, kun ilmat olivat viileät. Työ sujui nopeasti. Värimaailma tässä peitteessä on hillitty sininen. Aioin tehdä peitteestä vähän toisen värisen, mutta en löytänyt mieluisia kankaita.

 Tikkasin kapeisiin turkooseihin raitoihin kiemuratikkausta ja kuhunkin turkoosiin ruutuun höyhenkuvion. En halunnut tikkauksista kuitenkaan erottuvia, vaan valitsin kankaan värisen langan.
Ompelin samoista kankaista lisäksi ikkunalle tai seinälle laitettavan viirinauhan. Viikonloppuna oli valitettavasti niin sateinen ja pimeä keli, etten saanut kuvattua peitettä lahjansaajan sängyssä ja viirinauhaa ikkunassa.






maanantai 21. heinäkuuta 2014

Värikäs laukku

Ompelemastani laukusta tuli niin värikäs, että silmiä häikäisee.

Suorakaiteen muotoisten ruutujen koko on 5" x 4 ". Reunakaitaleet 2,5". Pohjakaitaleen leveys 4". Päällikangas syntyi isojen ruutujen ansiosta nopeasti. Ompelun jälkeen harsin vuorikankaan, vanun ja päällikankaan tiuhasti yhteen.

 Laukun kummallakin puolella on samanväriset tilkut.

 Tikkasin ruutuihin erilaisia kuvioita. Toinen puoli näyttää tältä.

Ja toinen puoli näyttää tältä. Aloitin tikkaaminen laukun pohjasta ja etenin siitä ruutu ruudulta tikaten ensin toisen sivun ja sitten toisen sivun.

Koristeeksi tein vielä jo-jo-kukkia. Nehän tehdään pyöreästä kangaskappaleesta, joka nurjalle puolelle käännettyyn ulkoreunaan harsitaan kiristyslanka. Lanka kiristetään niin tiukalle kuin pystytään ja langan päät solmitaan tiukalle solmulle. Kankaan paksuus vaikuttaa siihen, miten suuri reikä keskelle jää. Lopuksi kappale ommellaan alustaan kiinni piilopistoin.
Alkuperäiseen suunnitelmaani ei mitään koristeita kuulunut, mutta työn edetessä päätin lisätä niitä.

Tässä vielä lähikuva.

 Häikäisevän värikäs lopputulos on tässä.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Tilkkutyölaukku

Keskeneräisiä töitä minulta löytyy monenlaisia. Tämä laukku jäi vuonna 2009 kesken, kun valitsin kankaat liian hätäisesti. Olisi pitänyt valita muitakin värejä mukaan, jotta tulos olisi raikkaampi. Laukku ei alkanut näyttää sellaiselta kuin olin kuvitellut ja jätin työn kesken. Nyt katsoin sitä uusin silmin ja tein valmiiksi. Aika ei ole "parantanut" lopputulosta, mutta näytän silti sen teille, koska pinta on kivan näköinen.

















Tilkkupinta syntyi aikanaan hyvin nopeasti pikatekniikalla, jossa kaksi eriväristä neliötä (3 x 3 ") asetetaan oikeat puolet vastakkain. Seuraavaksi piirretään kulmasta kulmaan vino viiva. Viivan molemmille puolille ommellaan ommel paininjalan päähän. Piirrosviivan kohdasta leikataan kappaleet erilleen ja tuloksena on kaksi kaksiväristä neliötä.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Vetoketjupussukka

Ompeluharjoitukset ovat jatkuneet. Tein vetoketjupussukan yrittäen tehdä siitä siistimmän kuin edellisessä postauksessa esittelemäni. Seulalla painettua kangasta oli juuri tämän kokoinen pala. 
Tykkään itse erityisesti violetista väristä.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Vetoketjupussukka

Olen harmikseni todennut ompelutaitojeni ruostuneen viime vuosina vähäisten ompelumäärien vuoksi. Ei onnistu suoran eikä kiemurankaan ompeleen ompelu. Todella surkea tilanne. Tarttis varmaan tehdä jotain asian eteen. Esittelen kuitenkin viimeisimmän tuotokseni, jotta voitte etsiä kaikki virheet. Niitähän nimittäin on paaaaallllljon.

 Käytin tikkauksissa konekirjontalankaa. Kankaalla alla on vanu, jonka tikkasin vain päällikankaaseen kiinni. Vuorikangasta en tikannut päällikankaaseen siitä syystä, että sain saumanvarat piiloon. 

 Pussukan mitat: leveys 25 cm, korkeus 20cm ja pohjan leveys 7.5 cm.

Testasin pussukan kokoa ompelutarvikkeilla.  Pussukan sisälle mahtuu hyvin sakset, tilkkutyöleikkuri, mittanauha, kynä, saksien teroitin ja neulapakkaus ja vielä enempikin tavaroita mahtuisi. Josko nyt onnistuisin pitämään tarvikkeet yhdessä paikassa. Joudun nimittäin usein etsimään tavaroitani.