maanantai 5. toukokuuta 2014

Perhosin koristeltu pussukka.


Aloitan käsityöblogin värikkäillä perhosilla, joita kirjoin lahjaksi tekemääni vetoketjupussukkaan. Perhos-kuvio on Pfaff Creative Performance-kirjontakoneen muistista numero CPE 111.

Malliltaan pussukka on sellainen tavallisen mallinen. Yläreunassa vetoketju ja alhaalle on ommeltu kulmat antamaan tilavuutta.

Suurensin kuviota vähän ja lisäsin toisen perhosen peilikuvana. Kuvion alkuperäinen värisuunnitelma oli kaunis, mutta jouduin muuttamaan sitä, koska minulla ei ollut seitsemää yhteensopivaa sinistä.


Kankaana käytin tukevaa polyesterkangasta, jonka tuin vielä alapuolelta silitettävällä liimaharsolla. Kirjontakehyksessä käytin Inspiran Tear Away Light-kuitukangasta. Kuitukangas olisi saanut olla paksumpi, sillä työn edetessä kirjonta alkoi hieman kiristää.  Löysäsin ylälankaa hieman ja tämä auttoi.


Vuoriksi löysin varastoistani väreihin sopivan turkoosipohjaisen perhoskankaan. Ompeli sisälle myös sivutaskun.








Vuorin ja päällikankaan välissä on ohut vanu. Koska kirjonta hieman kiristi, päätin ommella perhosten ympärille vapaata konetikkausta vanhalla ompelukoneellani, jossa alasyöttäjä oli pois päältä ja paininjalkana oli parsintajalka. (Tietenkin kirjontakoneellakin olisi voinut ommella tätä, jos olisi oikeanlainen paininjalka.) Tällä tavalla voi ommella minkä tyyppistä kiemuraa tahansa, koska kangasta siirretään käsin. Kangas voi siirtää eteen, taakse ja kummallekin sivulle. Piston pituus syntyy siitä, miten nopeasti siirrät kangasta eteenpäin. Jos haluat harjoitella tätä ompelutapaa, paina poljin ihan pohjaan ja opettele liikuttelemaan kangasta sopivalla nopeudella. (Tavallisesti alasyöttäjän hammastus siirtää kangasta eteenpäin ja piston pituus syntyy asetusten mukaan.)

Suomenkielisiä blogeja, joissa saisi neuvoja konekirjontaa, ei ole montaa. Niinpä päätin aloittaa blogin pitämisen ja jakaa omat neuvoni muiden käyttöön siltä osin kun opin itse uusia asioita tästä ihanasta alueesta. Esittelen blogissani myös muita käsitöitäni, sillä aina on jotakin työn alla.

Tervetuloa uuden blogini lukijaksi. Toivottavasti viihdyt!


1 kommentti: